Yhteistyössä:

Hämeen Ratsastajat ry on vuonna 1931 perustettu, maamme neljänneksi vanhin ratsastusseura. Seuralla on tällä hetkellä noin 200 jäsentä aina lapsiratsastajista senioreihin.

Seuran toiminnan tavoitteena on ratsastusharrastuksen edistäminen. Toimintaamme kuuluvat esimerkiksi lapsille ja junioreille suunnatut kerhot, ratsastuskilpailuiden ja muiden tapahtumien  järjestäminen, jäsenten kouluttaminen sekä yhteisten tapahtumien järjestäminen.

Vuodesta 1955 lähtien seura toiminut Hämeenlinnan Aulangonniemellä yhdessä Hugo Standertskjöldin perustamista talleista, jonne toimintamme painottuu vielä nykyäänkin. Seura toimii tiiviissä yhteistyössä Aulangon Ratsastuskoulun kanssa.
 

Aulangon Ratsastuskoulu
Ratsastajainliiton logo